13.10.2017

KANSAINVÄLINEN IDEAKILPAILU KYMIRING-ELÄMYSKESKUKSEN KEHITTÄMISEKSI

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu etsii ideoita tehokkaaseen tapahtumamarkkinointiin kansainvälisellä ideakilpailulla. Kilpailun tarkoituksena on löytää uusia tapoja tapahtumamarkkinointiin ja pilotoida niitä talven aikana. Ideoiden sekä pilottien tuloksien pohjalta laaditaan markkinointisuunnitelma KymiRing-moottoriurheilukeskukselle.

Iitissä sijaitseva KymiRing-kokonaisuus käsittää tällä hetkellä kansainväliset kilpailustandardit täyttävän moottoriradan ja ajokoulutuskeskuksen. Alueesta kehitetään toiminnallista keskusta erilaisille käyttäjäryhmille. KymiRingillä järjestetään vuosina 2019-2023 Suomen MotoGP-osakilpailut.

Ideakilpailu on avoinna kaikille, vaikka suurinta aktiivisuutta odotetaan opiskelijoilta. Niin kotimaasta kuin ulkomailta toivotaan korkeatasoisia ja virkistäviä ideoita alueen tapahtumamarkkinoinnin kehittämiseksi. Tietoa ja kokemuksia jaetaan myös muille Kymenlaakson yrityksille muun muassa tapahtumien ja julkaisujen avulla.

 

Piloteilla teoriasta käytäntöön

Kilpailussa arvostetaan tulevaisuuden – ja osin nykyajan – teknisiä ratkaisuja. Tällaisia ovat esimerkiksi virtuaali- ja lisätty todellisuus, tekoäly ja automaatio. Kilpailuehdotuksen ei tarvitse olla kampanjamaisesti toteutettava markkinointi-idea, vaan haussa on pitkään toimiva ratkaisu, joka voisi toimia jopa uuden yrityksen perustamisen pohjana. Kaikki kilpailuideat käydään läpi ja potentiaalisimpia osallistujia kannustetaan jatkamaan idean kehittämistä alueen muiden hankkeiden tai kehittämistoimien parissa.

Kilpailuehdotuksia voi jättää 12. marraskuuta saakka, jonka jälkeen valitaan neljä parasta ideaa pilotoitavaksi. Jokainen pilotti saa käyttöönsä 1000 euron budjetin toimivuuden testaamiseksi. Pilotit toteutetaan joulu-maaliskuussa.

Kilpailu järjestetään ”Tehoa kansainväliseen tapahtumamarkkinointiin” –hankkeen osana. Hankkeen toteuttaa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu 1.8.2017–30.6.2018 ja sitä rahoittaa Kymenlaakson liitto sekä Kouvolan kaupunki.

Kilpailuun voi osallistua ja siitä lukea lisätietoja nettisivulta: www.kymipitstop.fi.