10.7.2019

Motocrossin kuninkuusluokka MXGP järjestetään KymiRingillä elokuussa 2020

10.07.2019, Lahti Events

Suomen osakilpailun päivämäärät ovat FIM:n alustavassa kalenterissa 29.-30.8.2020.
Suomessa ajetaan yhteensä viiden FIM:n motocross-luokan MM- tai EM-osakilpailut: MXGP, MX2, WMX, EMX250 ja EMX125

Kansainvälinen Moottoripyöräliitto FIM ja motocrossin MM-sarjan promoottori Youthstream ovat julkistaneet motocrossin MM- ja EM-sarjojen alustavan kilpailukalenterin vuodelle 2020. Suomessa ajetaan KymiRingin moottoriurheiluradan alueelle rakennettavalla MXGP-radallla kilpaa 29.-30 elokuuta 2020.

-Ajankohta Suomen osakilpailulle on toiveidemme mukainen. Parhaimmassa tapauksessa juurikin tässä vaiheessa kautta ratkaistaan eri sarjojen mestaruudet ja loppusijoitukset. Joka tapauksessa kesän viimeinen viikonloppu kiihkeimmän kesäloma- ja tapahtumakauden jälkeen antaa meille oivan tilaisuuden rakentaa tapahtumasta eritysilaatuinen kohtaamispaikka motocrossväelle sekä uudelle yleisölle, jota KymiRingille tavoittelemme, kertoo Lahti Eventsin projektijohtaja Jesse Kiuru.

Suomen motocrossviikonloppuun viiden luokan MM- tai EM-osakilpailut

Suomen MXGP -viikonloppu on kilpailupuolella yksi kauden vilkkaimmista. Radalla nähdään ensi vuoden elokuussa MXGP-, MX2-, EMX250-, EMX125- ja WMX-luokkien osakilpailut.

MXGP-, MX2- ja WMX-luokissa kilpaillaan MM-sarjassa ajajien ja valmistajien maailmanmestaruudesta. MXGP on motocrossin kuninkuusluokka, jossa kilpaillaan kuutiotilavuuksiltaan suurimmilla pyörillä. MX2-luokka on tarkoitettu alle 23-vuotiaille ajajille ja MX2-luokan pyörät ovat kuutiotilavuudeltaan enintään 250cc. WMX-luokka on motocrossin naisten MM-sarja.

EMX250- ja EMX125 -luokissa kilpaillaan Euroopan mestaruuksista. EMX250 on tarkoitettu alle 23-vuotiaille ajajille ja siinä ajetaan nelitahtimoottorisella enintään 250cc kalustolla. EMX125 on rajattu alle 17-vuotiaille ajajille, jotka kisaavat kaksitahtimoottorisilla 125-kuutioisilla motocrosspyörillä.

-On suuri kunnianosoitus Youthstreamiltä ja FIM:ltä, että saamme esitellä motocrossia koko komeudessaan jo ensimmäisenä vuotena, kun mukana ovat kaikki Euroopassa ajettavat pääluokat. Esimerkiksi EM-luokkien mukana olo KymiRingillä tarkoittaa, että radalla tullaan näkemään paljon suomalaisia ajajia maailman huippujen keskuudessa. Pääluokassa MXGP:ssä kilpailee suomalainen talli Ice1Racing, mikä tuo sopivasti lisäväriä pääkilpailuihin. Erityisen iloisia olemme, että saimme myös naisten MM-sarjan osakilpailut MXGP:n ja MX2:n lisäksi Suomeen, sanoo Jesse Kiuru.

MXGP Finland -tapahtuman virallinen logo julkistettu

MXGP Finland -tapahtumalle on suunniteltu oma visuaalinen ilme ja tunnus.

- Haluamme rakentaa tapahtumaa yhdessä motocrossyhteisön kanssa niin, että paikalle tuleva yleisö pääsee näkemään, kuulemaan, haistamaan ja muutenkin aistimaan motocrossia uudella tavalla. Tapahtumakonseptin ja myös visuaalisen ilmeen halutaan ilmentävän motocrossille ominaisia arvoja, kuten rohkeutta, rentoa elämäntyyliä sekä kaveruutta, kertoo Lahti Eventsin projektijohtaja Jesse Kiuru.

Logon ja visuaalisen ilmeen suunnittelusta on vastannut Kobra Agency.

 mxgp finland

Linkki MXGP:n kansainvälisen promoottorin Youthstreamin uutiseen sekä kauden 2020 alustavaan kilpailukalenteriin: https://www.mxgp.com/motocross/news/2020-fim-motocross-world-championship-provisional-calendar  

 

Lahti Events Oy on Lahden kaupungin omistaman tapahtumayhtiö, joka on erikoistunut isoihin tapahtumatuotantoihin Lahden alueella. Lahti Events Oy toimii tuottajayhtiönä mm. vuosittaisissa Salpausselän kisoissa sekä MotoGP-testiajotapahtumassa KymiRingillä 19.-20.8.2019. 

MXGP Finland -tapahtumasta antaa lisätietoja Lahti Events Oy:n projektijohtaja Jesse Kiuru, p. +358 50 585 744, email: jesse@mxgpfinland.fi 

Tapahtuman kotisivut: http://www.mxgpfinland.fi 

Yrityksen kotisivut: http://www.lahtievents.fi